Miksi anoreksian, masennuksen ja ahdistuksen äänet kuuluvat niin voimakkaina, kun omani kuuluu vain kuiskauksena tuulessa?
Sanoja on vaikea saada suusta ulos, mutta ehkä ajatukset on hyvä muuttaa edes kirjainjonoiksi bittiavaruuteen. Valitettavasti en voi luvata tälle tarinalle onnellista loppua, vaikka toivonkin kovasti, että joskus tulevaisuudessa hymyni olisi useammin aito.
Kaikki on mahdollista kun vaan jaksaa uskoa parempaan. Helppo se tie ei varmastikaan ole - tiedän, mutta valtavasti voimia matkalle silti!
VastaaPoistaKiitos tsemppaavasta kommentista Tiu! Usko on kyllä moneen kertaan meinannut loppua matkan varrella, mutta ehkä tämä tie vielä joskus johtaa vähän valoisampaan paikkaan.
Poista