Mitä pääsiäisen jälkeen tapahtui ja missä nyt mennään?
HOITOKUVIOT
Tapasin psykologin heti pääsiäisloman jälkeen ja kerroin hänelle henkisestä romahduksestani. En kuitenkaan uskaltanut sanoa, että voisin sittenkin jäädä sairaslomalle, jota lääkäri oli edellisessä tapaamisessamme ehdottanut ja josta olin jyrkästi kieltäytynyt. Sairasloma ei siis koskaan toteutunut. Lisäksi olen ollut tuon huhtikuisen psykologikäynnin jälkeen kokonaan ilman hoitokontakteja, sillä jouduin perumaan sekä toukokuulle varatun psykologiajan (töiden takia) että kesäkuulle varatun lääkäriajan (lomamatkan takia). Minua kehotettiin varaamaan uusi lääkäriaika Suomeen palattuani, mutta eipä ole tullut varattua. Olisi varmaan pitänyt, mutten ole kokenut sille juurikaan tarvetta - eikä kukaan ole soitellut perään. Tällä viikolla voisin kuitenkin hoitaa asian, sillä reseptejä pitää pian uusia. Saa nähdä, miten ja missä hoitoni tulee syksyllä jatkumaan.
OPISKELU JA JÄRJESTÖTOIMINTA
Vaikka en keväällä jäänytkään sairaslomalle, pyysin terveydellisiin syihin vedoten lisäaikaa muutaman koulutehtävän tekemiseen. Suurta ahdistusta aiheuttaneiden kirjallisten tehtävien lykkääminen helpotti huomattavasti oloani, ja pystyin keskittymään rauhassa kevään viimeiseen tenttiin. Juhannuksena sain vihdoin kirjoitettua oppimispäiväkirjan loppuun, ja syksyyn mennessä pitäisi vielä kirjoittaa yksi essee. Tärkeintä on kuitenkin se, että sain lukuvuoden aikana kasaan tarpeeksi opintopisteitä: loppujen lopuksi niitä kertyi tasan 50. Se on kymmenen vähemmän kuin viime vuonna, mutta onneksi minulla ei ole mikään kiire valmistua.
Järjestötoimintaan osallistuminen ja erilaisten luottamustehtävien hoitaminen ovat varmasti osaltaan hidastaneet opiskelutahtiani, mutta samalla estäneet minua eristäytymästä opiskelijayhteisöstä. Keväällä työmäärää ja stressiä lisäsi se, että sekä ainejärjestöllämme että tiedekuntajärjestöllämme oli kymmenvuotisjuhlat, joissa riitti valmisteltavaa. Molemmat juhlat onnistuivat kuitenkin paremmin kuin hyvin, ja niistä jäi paljon mukavia muistoja, vaikka syömishäiriöiset ajatukset kieltämättä hieman varjostivatkin tunnelmaa. Toivon todella, ettei minun ensi vuonna enää tarvitse murehtia, näytänkö puvussani lihavalta tai liian laihalta, voinko syödä pääruoan kokonaan tai huomaavatko muut, jos en koske jälkiruokaan.
SYÖMINEN, PAINO JA KEHONKUVA
Tällä hetkellä syön siinä mielessä riittävästi, etten joudu kärvistelemään nälässä. Yksin ollessani pitäydyn melko pitkälti samoissa, turvallisissa vaihtoehdoissa, mutta vanhempieni seurassa syön monipuolisemmin eikä esimerkiksi ravintolassa käyminen tuota ongelmia. Ristiriitaiset yritykset laihduttaa ja nostaa painoa samaan aikaan johtavat kuitenkin jatkuvasti kompromisseihin, joiden takia painoni on jo jonkin aikaa pyörinyt samoissa lukemissa ja painoindeksini keikkunut eräällä maagiselta tuntuvalla rajalla. Syömisen ja painon suhteen vallitsee siis eräänlainen kauhun tasapaino.
Mitä kehonkuvaani tulee, en ole kokaan pitänyt sitä varsinaisesti vääristyneenä, sillä en ole missään vaiheessa nähnyt itseäni ylipainoisena. Suhtautumiseni vartalooni on kuitenkin vaihdellut varsin rajusti ja vaihtelee edelleen. Välillä ärsyttää, kun housut roikkuvat päällä, mutta useimmiten toivoisin omistavani pienemmät reidet, kapeamman vyötärön ja erityisesti litteämmän vatsan. Kaikkein eniten olen kuitenkin tyytymätön siihen, ettei vartaloni ole lainkaan kiinteä tai lihaksikas vaan täynnä pehmeää ja roikkuvaa löllöä. Olenkin suunnitellut, että ostaisin syksyllä taas kuntosalikortin ja pakottaisin itseni urheilemaan. Liikunnan riemun löytämisestä en uskalla haaveilla, mutta ehkä olisin edes hieman tyyty-väisempi itseeni, jos kävisin salilla ja jumppaamassa.
MIELIALA JA JAKSAMINEN
Alkukeväästä lopetin taas kerran mielialalääkkeiden syömisen. Tällä kertaa kaikki sai alkunsa siitä, kun lääkkeeni pääsivät loppumaan ja unohdin käydä apteekissa. Parin päivän jälkeen ajattelin, että turha minun on laittaa rahaa lääkkeeseen, joka ei selvästikään poista masennusta ja ahdistusta. Pääsiäislomalla kerroin tästä äidille, ja hän oli tietenkin sitä mieltä, että romahdukseni johtui lääkityksen lopettami-sesta. Itse en kuitenkaan ollut asiasta yhtä vakuuttunut, sillä oloni oli ollut lääki-tyksen aikanakin usein kaikkea muuta kuin hyvä - en vain ollut näyttänyt sitä äidille. Aloitin lääkkeiden syömisen joka tapauksessa uudestaan, ja mielialani parani pikkuhiljaa. Uskon kuitenkin, että stressin lievittyminen vaikutti asiaan vähintään yhtä paljon kuin lääkkeet. Niin tai näin, tällä hetkellä voin henkisesti paremmin kuin pitkään aikaan. Myös fyysinen jaksamiseni on tuntunut menneen parempaan suuntaan.
SOSIAALISET SUHTEET
Talvella ja keväällä vietin suurimman osan vapaa-ajastani yksin kotona enkä jaksanut juurikaan pitää yhteyttä ystäviini. Nyt olen kuitenkin sopinut tapaamisia ja keksinyt kaikenlaista kivaa tekemistä. Viime viikolla järjestin esimerkiksi keilausillan, ja tänään kävin ostamassa itselleni ja ystävälleni liput kesäteatteriin. Ehkä alan vihdoin uskoa, että minullakin on oikeus nauttia elämästä.
KESÄLOMA JA KESÄTYÖ
Kesääni on kuulunut tähän mennessä sekä lomailua että töitä. Kesäkuun alussa vietin perheeni kanssa viikon Espanjassa, ja heti reissusta palattuamme aloitinkin kesätyöt kirjastossa. En voisi kuvitella parempaa kesätyöpaikkaa, sillä rakastan kirjoja ja tällainen siisti sisätyö sopii minulle hyvin. Lisäksi työnkuvaani kuuluu paljon lasten ja nuorten kanssa puuhailua, mikä on aivan mahtavaa. Olen töissä elokuun puoliväliin asti, minkä jälkeen ehdin vielä lomailla pari viikkoa ennen luentojen alkamista. Vaihto-opiskelijoiden tuutoroiminen tosin alkaa jo elokuun lopulla.
