Tehän ootte jo oikein, kun te ootte vaan just noin!

Ruokaidentiteettiä etsimässä

Olen käynyt vuosien varrella läpi monenlaisia vaiheita koskien suhtautumistani ruokaan. Välillä tuo suhde on ollut hyvinkin selkeä, kun taas välillä minua on revitty moneen eri suuntaan. Koskaan aikaisemmin en kuitenkaan ole joutunut tasapainoilemaan yhtä monimutkaisessa ruokaidentiteettien verkostossa kuin tällä hetkellä. Ainakin seuraavat identiteetit käyvät taistelua pääni sisällä:

1. Huoleton herkuttelija

Ennen sairastumistani en koskaan miettinyt syömistä sen kummemmin vaan kuuntelin nälkääni ja mielitekojani. Kauppojen leipämaistiaiset olivat mukavia yllätyksiä, ja vitsailin usein herkkujen menevän eri mahaan kuin oikean ruoan. Pystyin suhtautumaan syömiseen hyvin huolettomasti varmaan suurelta osin sen takia, että olin koko ikäni ollut alipainoinen eikä herkuttelu näkynyt painossani mitenkään. Tällä hetkellä pystyn syömään tiettyjä herkkuja (kuten jäätelöä) varsin huolettomasti, mutta esimerkiksi karkkipussin ostaminen tuntuu hyvin kaukaiselta ajatukselta.

2. Epäterveellisten ruokien välttelijä

Syömishäiriöni lähti liikkeelle elämäntaparemontista, johon kuului herkkulakko ja kuntosalikortin hankkiminen. Sanoisin, että sairauteni alkoikin ortoreksiana, sillä aluksi välttelin kaloripommien lisäksi myös suolaa ja sokerittomia limuja. Viime aikoina olen miettinyt erityisesti lisäaineiden epäterveellisyyttä.

3. Kalorien kyttääjä

Anorektinen ajatusmalli on hallinnut minua jo vuosien ajan vaihtelevalla intensi-teetillä. Tämän ajattelutavan mukaan vähempi on aina parempi ja aspartaami maailman paras keksintö. Käytän edelleen hyvin paljon light-tuotteita, vaikka en pidäkään niitä kovin terveellisinä. Tuntuu kuitenkin hyvin vaikealta valita esimer-kiksi tavallinen mehukeitto, kun vieressä on sokeroimaton vaihtoehto.

4. Kehosta huolehtija

Pyrin kiinnittämään koko ajan enemmän huomiota siihen, minkälaista ravintoa ja ravintoaineita kehoni todella tarvitsee. Pähkinät eivät ole kehoni vihollisia, vaikka niissä onkin runsaasti energiaa, eikä ruisleipää kannata vaihtaa vaaleaan höttöön, vaikka jälkimmäisessä sattuisikin olemaan viisi kaloria vähemmän.

5. Eläinten ja luonnon puolustaja

Noin vuosi sitten rupesin vähitellen siirtymään sekaruokavaliosta kohti kasvis-ruokavaliota. Syön edelleen kalaa, maitoa ja kananmunia, mutta jossain vaiheessa voisin ehkä luopua niistäkin. Syyni kasvisruoan suosimiseen ovat lähinnä eko-logisia ja eettisiä. Kasvisruokavalioon tutustuminen on auttanut minua kokeile-maan uusia ruokia ja lisäämään lämpimien aterioiden syömistä.

Mietin siis edelleen ruokaa hyvin paljon, ja syömiseen liittyvien valintojen tekeminen on usein vaikeaa. Olen kuitenkin jo sen verran terve, että uskon syömi-seni näyttävän ulkopuolisen silmin täysin normaalilta - syön säännöllisesti, ja annoskoot ovat kunnossa. Suurin haasteeni tällä hetkellä onkin saada selkiytettyä suhdettani ruokaan.

Ihana, kamala lämmin ruoka

Koin tänään (tai virallisesti eilen) jotain hyvin harvinaista. Huomasin nimittäin lounaan jälkeen, että minulle tuli ruoasta ja sen sisältämästä energiasta todella hyvä olo - ei syyllisyyttä, ahdistusta tai turvonnutta oloa. Ei myöskään pelkoa siitä, että pian olisi taas nälkä. Tuntui oikeasti ihanalta saada vatsa täyteen lämmintä linssi-keittoa ja pehmeää ruisleipää valkosipulilevitteellä. Siitä tuli ihan erilainen olo kuin kylmästä salaatista, jota yleensä syön lounaaksi.

Aikaisemmin lämpimän ruoan syöminen ei ollut minulle mikään ongelma, mutta viime aikoina siitä on alkanut muodostua sellainen. Vanhempieni luona ja muuten-kin äitini seurassa pystyn kyllä edelleen syömään lämpimiä ruokia kuten ennenkin, mutta koulussa siitä on tullut aikamoinen kynnyskysymys. Myös kotona turvaudun salaatin lisäksi yhä useammin leipään, puuroon, viiliin ja hedelmiin "oikean" ruoan jäädessä yhä vähemmälle.

Harjoittelin viime keväänä lämpimän koululounaan syömistä jalkautuvan hoitajan kanssa, mutta yksin kyseisen tavan toteuttaminen on tuntunut hyvin haasta-valta. Haluaisin kuitenkin kovasti päästä eroon siitä pakonomaisesta ajatuksesta, ettei koulun ruokalassa saa syödä muuta kuin salaattia tai leipää. Suurimpana esteenä tuntuu tällä hetkellä olevan pelko siitä, mitä muut ajattelevat, jos muutan syömistottumuksiani koulussa. Tiedän, että tämä on todella typerä ajatus, mutten haluaisi "epäonnistua" muiden nähden. Jostain syystä minulla kuitenkin on hyvin voimakas tunne siitä, että koska ystäväni tietävät sairaudestani, minun täytyy myös käyttäytyä kuin syömishäiriöinen.

Onko kellään muulla ollut samanlaisia ajatuksia, ja miten olette päässeet niistä eroon (jos olette)? Omalla kohdallani tilannetta ei yhtään helpota se, että eräs hyvin hoikka ja urheilullinen opiskelijakaverini syö lähes aina salaattia. Hänkin on aikoi-naan sairastanut anoreksiaa, ja huomaan tarkkailevani hänen syömisiään vielä tarkemmin kuin muiden ja vertailevani itseäni jatkuvasti häneen.

P.S. Vielä pari päivää sitten vauvanruokadieetin aloittaminen tuntui parhaalta idealta koskaan, mutta nyt olen aika lailla luopunut ajatuksesta. Hyvä niin.