Epämääräinen tyhjyys

Kuluneiden viikkojen aikana olen monta kertaa halunnut tulla kirjoittamaan ja purkamaan ajatuksiani. Joka kerta olen kuitenkin päätynyt siihen lopputulokseen, ettei minulla ole mitään järkevää sanottavaa - tai edes vähemmän järkevää. Eikä ole kyllä vieläkään, mutta kirjoitanpa nyt silti.

En oikein tiedä, miten kuvailisin olotilaani, mutta turta ja turha voisivat olla sopivia sanoja. Elämä kulkee eteenpäin, ja minä pyristelen mukana, kun en muutakaan voi. Yritän suoriutua koulutehtävistä ja muista velvollisuuksista, mutten jaksa innostua oikein mistään. Sen sijaan väsyn ja ärsyynnyn helposti, välttelen ylimääräistä sosiaalista kanssakäymistä ja käperryn yhä enemmän itseeni. Inhoan peilikuvaani, mutta vielä enemmän inhoan sitä, että olen taas antanut itseni luisua tähän. En minä oikeasti ole tällainen, enhän..?

Elämää

Eilen

kävin tapaamassa psykologia. Hän oli siinä käsityksessä, että hoitoni sh-polilla lopetettiin, koska parannuin syömishäiriöstä. Jouduin hieman korjaamaan.

Tänään

oli niin kylmä, että teki mieli itkeä. Onneksi sisällä voi käpertyä kiinni patteriin.

Huomenna

menen äidin kanssa syömään. Stressaa, koska en vielä tiedä, mihin menemme ja mitä syön.

Kaaoksen keskellä

Pari viime päivää ovat olleet aivan hirveitä. Aamusta iltaan mielessäni on pyörinyt vain kahdenlaisia ajatuksia, joista toiset ovat koskeneet ruokaa ja laihduttamista ja toiset kaikkia niitä asioita, jotka pitäisi saada hoidettua. Olen ollut hyvin väsynyt ja itkuinen, ja pienetkin asiat ovat vaatineet suurta ponnistelua. Välillä olen vain istunut lamaantuneena sohvannurkassa, kun itse luomani paineet ovat tuntuneet niin musertavilta. Olen ajatellut, etten yksinkertaisesti kestä enää, ja laihdutta-minen on tuntunut ainoalta pakokeinolta tästä kaaoksesta. Jos laihdutan kymmenen kiloa, minulla on lupa olla väsynyt. Silloin ei tarvitse jaksaa. Jos laihdutan kymme-nen kiloa, voin mennä osastolle tai kuolla ennen sitä.

Tällä hetkellä oloni on jo hieman parempi, mutten kuitenkaan ole kovin luotta-vainen tulevan suhteen. En tiedä, miten tulen selviämään opinnoista, kun epä-onnistumisen pelko tuntuu jatkuvasti vain kasvavan. Tänäänkään en uskaltanut mennä tenttiin, koska en ollut mielestäni lukenut tarpeeksi. Muutenkin kaikki tuntuu kauhean raskaalta, kun arvostelen itseäni koko ajan. On siis turvallisempaa olla kokonaan yrittämättä.

Perjantaina menen tapaamaan uuden poliklinikan psykologia ensimmäistä kertaa. Saa nähdä, mitä siitäkin tulee. Toisaalta on helpottavaa päästä pitkästä aikaa puhu-maan näistä asioista jonkun kanssa, mutta toisaalta koen, ettei minulla ole mitään oikeutta valittaa. Toisilla on sentään oikeita ongelmia, mutta minä olen vain tyhmä ja laiska.

There's nothing like Notting Hill

Kuten jo mainitsin, pääsin joululomalla piipahtamaan myös Lontoossa. Olimme reissussa koko perheen voimin, mikä oli välillä melko hermoja raastavaa, mutta kokonaisuudessaan matka oli oikein mukava. Koska Lontoon kuuluisimmat nähtä-vyydet olivat minulle ja äidilleni jo tuttuja muutaman vuoden takaa, keskityimme tällä kertaa lähinnä kaupungilla kiertelyyn ja alelöytöjen tekemiseen (normaali-hintaisiakin tuotteita tuli tosin ostettua). Lisäksi kävimme West Endissä katsomassa Queenin musiikkiin perustuvan We Will Rock You -musikaalin. Kenties parhaiten mieleeni jäi kuitenkin Notting Hill, joka osoittautui hyvin hurmaavaksi alueeksi. Tässä hieman valokuvia kyseisestä kaupunginosasta:

Paluu arkeen

Reilun kahden viikon joululoma on nyt ohi, ja huomenna alkaa uusi periodi yliopistolla. Oikeastaan odotan tulevia kursseja ihan innolla, mutta kaikki muu kouluun liittyvä tuntuu tällä hetkellä hyvin vastenmieliseltä. Jostain syystä erilaiset luottamustehtävät, joita olen itselleni haalinut, eivät enää tunnu mielekkäiltä. En myöskään jaksaisi nähdä tuttuja ja vaihtaa lomakuulumisia, vaan olisin mieluum-min yksin. En oikein ymmärrä, mistä tämä henkinen väsymys ja alakuloisuus johtuu, sillä viimeiset pari viikkoa ovat olleet oikein onnistuneita: vietin koko loman perheeni seurassa, sain levättyä ja söin paremmin kuin aikoihin. Lisäksi pääsin käymään Lontoossa, joka on yksi lempikaupungeistani. Silti minulla on jotenkin turta olo.

Tällä hetkellä päässäni pyörii lähinnä, että loman aikana olisi pitänyt opiskella enemmän ja syödä vähemmän. Tiedän, että painoni on noussut, sillä äiti vahti jälleen tarkasti syömisiäni. Hänellä on tapana herättää minut joka aamu aamu-palalle ja katsoa, että syön viisi kertaa päivässä edes suurin piirtein ateria-suunnitelman mukaan. Riitojen välttämiseksi en yleensä pistä hirveästi vastaan, vaan lohduttaudun sillä ajatuksella, että pian saan taas syödä oman mieleni mukaan. Kaikesta ärsyttävyydestään ja ahdistavuudestaan huolimatta äidin vahtiminen on tavallaan myös aika helpottavaa, sillä se tarjoaa pienen tauon syömishäiriön käskyistä - vähän niin kuin osastolla, mutta pienemmässä mittakaavassa. Nyt kun parempaa syömistä on takana hieman yli kaksi viikkoa, olen kuitenkin hyvin ristiriitaisessa tilanteessa. Toisaalta tästä olisi hyvä jatkaa, mutta houkutus lähteä jälleen vähentämään ruokamääriä on hyvin suuri. Huomenaamulla on myös pakko päästä vaa'alle.

8760 tuntia pikakelauksella

eli mitä tein ja koin vuonna 2013.

Tammikuu

• Vuoden vaihtuessa olin uuden ystäväni ja hänen miesystävänsä luona kylässä. Söimme tortilloja ja pelasimme lautapelejä. Ystäväni kertoi olevansa raskaana.
• Joululoman jälkeen jatkoin päiväosastolla (samoin kuin äsken mainitsemani ystävä).
• Sain ruveta käymään muutamilla luennoilla eli pystyin jatkamaan opintojani muutenkin kuin itsenäisiä töitä tekemällä.
• Aloitin ainejärjestömme hallituksessa.
• Katsoin fysioterapeutin ja omahoitajani kanssa kaksi videota, jotka oli kuvattu vuonna 2010 ollessani kokovuorokautisella osastolla. Suoritin molemmissa videoissa samat liikesarjat alusvaatteisillani, mutta erona oli noin 15 kilogrammaa. Itkin omahoitajalleni, etten enää koskaan halua olla yhtä lihava kuin jälkimmäisessä videossa.
• Katselin, kun ukkini laskettiin haudan lepoon. En itkenyt, vaikka olinkin hyvin surullinen.

Helmikuu

• Helmikuun alussa elämässäni tapahtui suuri muutos, sillä muutin pois kotoa. Sisustin pientä, mutta erittäin ihastuttavaa vuokra-asuntoani ja odotin yksin asumista pelonsekaisella innolla.
• Kävin katsomassa pikkuveljeni vanhojen tanssit.
• Söin päiväosastolla erittäin ahdistuneena laskiaispullan. Hoitaja kysyi, pystyinkö olemaan ylpeä itsestäni. En pystynyt.
• Hoitojaksoni päiväosastolla päättyi, sillä halusin jatkaa opiskelua täysipäiväisesti. Painoin melkein seitsemän kiloa enemmän kuin syksyllä, mutta yritin olla välittämättä siitä.
• Osallistuin kolmipäiväiseen opiskelijatapahtumaan Raumalla, mikä oli aikamoinen kokemus. Viikonloppuun mahtui paljon sekä naurua että itkua. Syöminen oli hankalaa, koska en pystynyt noudattamaan osastolta tuttua ruokarytmiä.

Maaliskuu

• Päiväosastojakson päätyttyä aloitin toista kertaa jalkautuvassa hoidossa, tällä kertaa uuden hoitajan kanssa. Harjoittelimme lähinnä lämpimän lounaan syömistä opiskelijaruokalassa.
• Matkustin äidin kanssa Turkuun, ja kävimme katsomassa The Voice of Finlandin livelähetystä. Osallistuin samalla reissulla eräälle ainejärjestökurssille.
• Olin elämäni ensimmäistä kertaa mukana mielenosoituksessa. Näpit irti opintotuesta!
• Eräs mielenkiintoinen ja melko suuritöinen kouluprojekti päättyi.
• Kävin Adam Lambertin konsertissa.

     

Huhtikuu

• Huhtikuussa ei tapahtunut hirveästi mitään ihmeellistä: opiskelua, töitä, ainejärjestötoimintaa, syksyn tuutorointiin valmistautumista, jalkautuvan hoitajan tapaamisia ja ystävien kanssa oleilua.

Toukokuu

• Vappupäivänä kävin Kaivarissa piknikillä opiskelukavereiden kanssa ja pysyttelin turvallisesti omissa salaattieväissäni.
• Selvisin ruotsin suullisesta kokeesta, joka oli erittäin nöyryyttävä kokemus.
• Seurasin innoissani jääkiekon MM-kisoja. Kävin katsomassa kaksi ottelua paikan päällä.
• Ainejärjestömme vuosijuhlat vaativat paljon aikaa ja vaivaa, mutta lopputulos oli erittäin onnistunut. Hermoilin kuitenkin syömistä ja päädyin jättämään jälkiruoan kokonaan väliin.
• Vietin kaksi päivää mökillä muiden ainejärjestömme hallituslaisten kanssa ja yllätin itseni heittämällä talviturkin. Syöminen sujui hyvin, mutta saunassa tunsin suurta inhoa kehoani kohtaan.

Kesäkuu

• Kesäkuu alkoi kolmilla ylioppilasjuhlilla. Makeisiin tarjottaviin en koskenut, mutta maistelin erilaisia voileipäkakkuja ja suolaisia piirakoita.
• Suoritin Avoimessa yliopistossa erään kurssin tenttiä lukuunottamatta. Olin liian paniikissa kyetäkseni menemään tenttiin, joten päätin jättää sen elokuulle.
• Tapasin ystäviä, joita en ollut nähnyt pitkään aikaan ja vierailin erään opiskelukaverin luona hänen kotiseudullaan.
• Jalkautuva hoito loppui. Painoni oli laskenut päiväosastojakson jälkeen vain pari kiloa, mikä oli aikamoinen epäonnistuminen saavutus.
• Olin yleisesti ottaen melko masentunut ja ahdistunut, eikä kesä oikein tuntunut miltään.

     

Heinäkuu

• Heinäkuussa tein töitä eli hoidin lapsia.
• Kävin Ruisrockissa katsomassa PMMP:tä, Kaija Koota ja Kerkko Koskinen Kollektiivia.
• Täytin 21 vuotta, mutta en pitänyt juhlia.
• Vietin äidin kanssa muutaman oikein mukavan päivän Tukholmassa.
• Rupesin pitämään blogia melkein vuoden tauon jälkeen.
• Kävin Rihannan konsertissa.
• Söin paljon jäätelöä, joka on lempiherkkuni.

     

Elokuu

• Lastenhoitotyöt jatkuivat elokuussa.
• Kävin katsomassa Robin Hoodin sydän -musikaalin Suomenlinnassa.
• Tapasin pitkästä aikaa lukioaikaisia ystäviä. Juttelimme kaikesta mahdollisesta ja teimme itse susheja, joista tuli oikein hyviä.
• Kolmen vuoden hoitosuhteeni syömishäiriöpoliklinikalla päättyi, koska tilanteeni jumitti paikallaan enkä ollut tarpeeksi motivoitunut nostamaan painoa.
• Tuutorointi alkoi elokuun lopussa, joten vietin paljon aikaa uusien fuksien kanssa.

     

Syyskuu

• Opinnot alkoivat syyskuun alussa, ja tuutorointi jatkui.
• Osallistuin melko aktiivisesti erilaisiin opiskelijatapahtumiin. Järjestämillemme fuksisitseille jätin kuitenkin menemättä, koska syöminen ahdisti.
• Kävin Loreenin keikalla.

Lokakuu

• Vietin lihatonta lokakuuta jättämällä punaisen lihan ja kanan pois ruokavaliostani.
• Koulujuttuja oli melko vähän, joten ehdin tehdä töitä.
• Kävin PMMP:n viimeisellä keikalla.
• Hoitosuhteeni psykiatrian poliklinikalla alkoi, ja teimme lääkärin kanssa alustavia suunnitelmia tulevan hoitoni suhteen.

Marraskuu 

• Lokakuun loputtua päätin luopua punaisesta lihasta ja kanasta lopullisesti.
• Matkustin äidin kanssa Tukholmaan katsomaan Bruno Marsia.
• Opintoja ja ainejärjestötoimintaa oli taas enemmän. Lisäksi sain koulusta hyviä uutisia, sillä minut hyväksyttiin vihdoin haluamaani suuntautumisvaihtoehtoon. Edellisenä syksynä valinta tyssäsi terveydelliseen tilanteeseeni ja tulevaan sairaslomaani, jota en lopulta virallisesti edes pitänyt.

     

Joulukuu

• Hoidin viimeiset koulutehtävät ja ainejärjestöjutut ennen lomaa.
• Joulukuuhun sisältyi yllättäen myös paljon jouluvalmisteluja ja -fiilistelyä.
• Ostin vaa'an ja loin siihen hyvin nopeasti viha-rakkaussuhteen.
• Kävin Sannin keikalla.
• Joulua vietin perinteiseen tapaan perheen kanssa mummolassa.
• Vuoden viimeinen päivä kului varsin rauhallisissa merkeissä: luin tenttikirjaa, valmistelin tätä postausta, kävin äidin kanssa nepalilaisessa ravintolassa syömässä ja katselin raketteja.

     

Oikein mukavaa alkanutta vuotta kaikille!