Paluu arkeen

Reilun kahden viikon joululoma on nyt ohi, ja huomenna alkaa uusi periodi yliopistolla. Oikeastaan odotan tulevia kursseja ihan innolla, mutta kaikki muu kouluun liittyvä tuntuu tällä hetkellä hyvin vastenmieliseltä. Jostain syystä erilaiset luottamustehtävät, joita olen itselleni haalinut, eivät enää tunnu mielekkäiltä. En myöskään jaksaisi nähdä tuttuja ja vaihtaa lomakuulumisia, vaan olisin mieluum-min yksin. En oikein ymmärrä, mistä tämä henkinen väsymys ja alakuloisuus johtuu, sillä viimeiset pari viikkoa ovat olleet oikein onnistuneita: vietin koko loman perheeni seurassa, sain levättyä ja söin paremmin kuin aikoihin. Lisäksi pääsin käymään Lontoossa, joka on yksi lempikaupungeistani. Silti minulla on jotenkin turta olo.

Tällä hetkellä päässäni pyörii lähinnä, että loman aikana olisi pitänyt opiskella enemmän ja syödä vähemmän. Tiedän, että painoni on noussut, sillä äiti vahti jälleen tarkasti syömisiäni. Hänellä on tapana herättää minut joka aamu aamu-palalle ja katsoa, että syön viisi kertaa päivässä edes suurin piirtein ateria-suunnitelman mukaan. Riitojen välttämiseksi en yleensä pistä hirveästi vastaan, vaan lohduttaudun sillä ajatuksella, että pian saan taas syödä oman mieleni mukaan. Kaikesta ärsyttävyydestään ja ahdistavuudestaan huolimatta äidin vahtiminen on tavallaan myös aika helpottavaa, sillä se tarjoaa pienen tauon syömishäiriön käskyistä - vähän niin kuin osastolla, mutta pienemmässä mittakaavassa. Nyt kun parempaa syömistä on takana hieman yli kaksi viikkoa, olen kuitenkin hyvin ristiriitaisessa tilanteessa. Toisaalta tästä olisi hyvä jatkaa, mutta houkutus lähteä jälleen vähentämään ruokamääriä on hyvin suuri. Huomenaamulla on myös pakko päästä vaa'alle.