Pari viime päivää ovat olleet aivan hirveitä. Aamusta iltaan mielessäni on pyörinyt vain kahdenlaisia ajatuksia, joista toiset ovat koskeneet ruokaa ja laihduttamista ja toiset kaikkia niitä asioita, jotka pitäisi saada hoidettua. Olen ollut hyvin väsynyt ja itkuinen, ja pienetkin asiat ovat vaatineet suurta ponnistelua. Välillä olen vain istunut lamaantuneena sohvannurkassa, kun itse luomani paineet ovat tuntuneet niin musertavilta. Olen ajatellut, etten yksinkertaisesti kestä enää, ja laihdutta-minen on tuntunut ainoalta pakokeinolta tästä kaaoksesta. Jos laihdutan kymmenen kiloa, minulla on lupa olla väsynyt. Silloin ei tarvitse jaksaa. Jos laihdutan kymme-nen kiloa, voin mennä osastolle tai kuolla ennen sitä.
Tällä hetkellä oloni on jo hieman parempi, mutten kuitenkaan ole kovin luotta-vainen tulevan suhteen. En tiedä, miten tulen selviämään opinnoista, kun epä-onnistumisen pelko tuntuu jatkuvasti vain kasvavan. Tänäänkään en uskaltanut mennä tenttiin, koska en ollut mielestäni lukenut tarpeeksi. Muutenkin kaikki tuntuu kauhean raskaalta, kun arvostelen itseäni koko ajan. On siis turvallisempaa olla kokonaan yrittämättä.
Perjantaina menen tapaamaan uuden poliklinikan psykologia ensimmäistä kertaa. Saa nähdä, mitä siitäkin tulee. Toisaalta on helpottavaa päästä pitkästä aikaa puhu-maan näistä asioista jonkun kanssa, mutta toisaalta koen, ettei minulla ole mitään oikeutta valittaa. Toisilla on sentään oikeita ongelmia, mutta minä olen vain tyhmä ja laiska.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti